Marsquella's Fairy of the Rain

Heinäkuun 20. päivä syntyi neljä pientä neitokaista turenkilaisessa kotikennelissä. Kasvattaja oli minulle ennestään tuttu ja sain seurata Facebookin kautta pienokaisten alkutaivalta kuvien muodossa. Jossain vaiheessa kyselin muuten vain pentujen kuulumisia ja oliko pennuille jo löytynyt koteja, ihan vain uteliaisuudesta ;) Kasvattaja vastasi, että kaksi tytöistä olivat löytäneet kodit, yksi jäisi kasvattajalle ja yhdellä oli vielä koti hakusessa, mutta että hänelle varmasti löytyisi sopiva. Saatoin sitten puolivahingossa kysellä hieman lisää tästä viimeksi mainitusta pennusta ja n. viikko myöhemmin olin jo katsomassa pentua.

Ja sehän oli sitten menoa sen jälkeen. Nukuttuani yön yli, ilmoitin kasvattajalle, että mikäli hän kelpuuttaa minut pennun uudeksi omistajaksi, niin pentu saisi kodin luotani. Ja niinhän siinä kävi, että Marsquella's Fairy of the Rain, tuttavallisemmin Lila, sai kodin luotani.

Kun muut pennut luovutettiin syyskuun puolessa välissä n. 8 viikkoisina, ei minulla yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta ottaa pentua. Työkiireet painoivat päälle sen verran pahasti, että vasta lokakuun puolessa välissä minulla oli sopiva sauma ottaa pentu. Halusin viettää pennun kanssa kunnolla aikaa (ts. olla kotona, enkä töissä) ja lokakuussa minun oli mahdollista ottaa viikko lomaa, ja tämä sopi kasvattajallekin oikein hyvin. Lila oli siis 12 viikkoinen, kun hänet hain kotiin.

Lila kotiutui hyvin ja nopeasti. Emma oli alkuun hieman skeptinen, vaikka oli ollut mukana tutustumassa pentuun kasvattajalla. Luulen, että Emma ajoittain kuvitteli, että kohta tuo kakra lähtee, ja saan taas olla rauhassa. Muutama viikko siinä meni ja Emma heltyi. Emma hyväksyi Lilan nopeammin kuin uskoin ja tuon jälkeen nukkuivat aina vierekkäin. Emmasta ei ehkä ollut Lilalle leikkikaveriksi (Emalla ikää kuitenkin sen verran, että otti ennemmin rennosti sohvalla), mutta Emma oli Lilalle tuki ja turva. Tätä en kuitenkaan tajunnut ennen kuin Emmaa ei enää ollut.

Emman poismenon jälkeen Lilasta on tullut hyvin varovainen muiden koirien suhteen ja varsinkin isommat koirat ovat kovin pelottavia, vaikka kuitenkin kovasti kiinnostaisi mennä tekemään tuttavuutta. Uskon kuitenkin, että Lilan rohkeus vielä palaa, kunhan pikkuinen hieman kasvaa ja aikuistuu.

Lila on nyt hieman reilu 8 kuukauden ikäinen ja painaa n. 2,3 kg. En usko, että Lila kovasti enää tuosta kasvaa, lähinnä ehkä rotevoituu, mutta paino pysyttelee varmastikin siinä 2,5 kg:n tuntumassa. Tällaisen pikkuisen koiran minä halusinkin, vaikkakin päätös Lilan ottamsisesta tulikin hieman extempore. En ollut ajatellut hankkia toista koiraa, ennen kuin kävin Lilaa katsomassa.

Kuvituksena Lilan "vauvakuvia", jotka valitettavasti ovat kännykkäkameralaatua. Tajusin juuri, etten ole ottanut yhtäkään vauvakuvaa Lilasta järkkärillä (joka on muutenkin jäänyt luvattoman vähälle käytölle viime aikoina...).

Kop, kop, kop

Hmmm....onkohan siellä ruudun toisella puolella enää ketään?!

Edellisestä kirjoituksesta on aikaa reilu puoli vuotta. Miten aika onkin päässyt vierähtämään näin? Edellisessä kirjoituksessa pyysin, että ette menettäisi toivioa blogini suhteen. Ajatukissani nimittäin olin vakavasti sitä mieltä, että olisin alkanut kirjoittaa blogia taas ahkerammin loppusyksystä. Mutta niin siinä vain sitten kävi, että blogi jäi ja melkeinpä unohtui toviksi.

Syksy oli töiden osalta erittäin kiireinen. Vasta lokakuun puolenvälin tietämillä pääsin hieman ottamaan omaa aikaa ja irtautua töistä pienen syysloman muodossa. Tuolloin vietin viikon verran "äitiyslomaa", sillä luokseni muutti pienen pieni yorkki-neiti Lila.

Lila kotiutui luokseni erittäin nopeasti. Yhtenä tekijänä oli varmasti Emma, vaikka hän alkuun olikin hieman epäileväinen pientä tulokasta kohtaan. Suht nopeasti Emma kuitenkin hyväksyi Lilan ja opetti pikkuisen tavoille. 

Haukut jäivätkin viikon lomailun jälkeen reippaasti kotiin kaksistaan, kun minä lähdin aamuisin töihin. Lila pärjäsi oikein hienosti, muutama pisu tuli toki sisälle ollessani töissä, mutta noin kuukauden harjoittelun jälkeen Lila oli käytännössä sisäsiisti (lukuunottamatta muutamaa pientä vahinkoa).

Marraskuun alussa tanssimme siskoni häitä. Sinä viikonloppuna tuli tirautettua niin monta onnen kyyneltä, ettei laskuissa pysynyt mukana. Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja hääväki tyylikkäänä frakkihäissä.

Joulukuussa ei kai sitten tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Valmistauduin joulun viettoon siemaillen Blossa-glögiä ja nauttien viikonlopuista kotona. Joulua vietin perinteisesti vanhempieni luona suht perinteisin menoin; käytiin joulukirkossa, hautausmailla viemässä kynttilöitä, syötiin joulupuuroa, avattiin kello kolmen paketti, herkuteltiin ihanilla jouluruuilla ja nautimme perheen kesken rauhallisesta joulusta.

Vuoden vaihteen vietin Turussa, josta lähdin siskoni ja hänen miehensä mukana Ahvenanmaalle. Maarianhaminassa vietinkin sitten vajaan viikon, enen kuin taas loppiasen jälkeen palasin takaksin töihin.

Tammikuun lopulla jouduinkin sitten elämäni tähän asti vaikeimman päätöksen eteen. Emma sairastui yks kaks ja meni todella lyhyessä ajassa erittäin huonoon kuntoon. Seurattuani tilanetta puolitoista päivää soitin eläinlääkärille, joka ottikin meidät vastaan saman päivän iltapäivänä. Siltä eläinlääkärikäynniltä palasin kotiin ilman Emmaa. Eläinlääkäri totesi Emmalla olevan paha kohtutulehdus. Antibiootit olisivat antaneet Emmalle muutaman viikon lisäaikaa. Leikkausta ei enää niin vanhalle koiralle suositeltu, eikä se edes minulla käynyt mielessä vaihtoehtona. Päätös luopua rakkaasta lemmikistä ei ollut helppo, mutta tieto siitä, että kivut hellittäisivät auttoivat tekemään Emman puolesta sen oikean päätöksen.

Nyt Emman kurkkii pilven reunalta Lillin, Pepin, Mimmin ja Mellan kanssa meidän muiden puuhia täällä.

Lila oli alkuun hieman ihmeissään kun ei löytänyt kaveriaan vaikka kuinka etsi, mutta pikku hiljaa tottui olemaan yksin ja pärjää nyt oikein hyvin Emman opeilla. Ja täytyy myöntää, on tässä itselläkin ollut hieman vaikeaa toteutella elämään ilman Emmaa, mutta nyt noin kaksi kuukautta Emman poismenosta alkaa tämä jo tuntumaan helpommalta (vaikka en minä tätä osaa tästä kirjoituksesta kirjoittanut ilman itkua). 

Helmikuussa olin lyhyellä työmatkalla Tukholmassa ja opettelin elämään ilman Emmaa. Onneksi minulla on Lila, joka on omana iloisena itsenään naurattanut ja tuonut iloa elämään. Voisinkin tehdä Lilasta ihan oman kirjoituksen, sillä sellaisen hän ansaitsee :)

Nyt maaliskuussa ei ole tapahtunut mitään ihemeellistä. En tosin vain ymmärrä mihin se maaliskuu oikein hävisi, kun se nyt jo lähenee loppuaan. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että kohta on huhtikuu ja kevät alkaa. Sääätkin ovat jo olleet kivan keväiset. Ensi viikonloppuna siirretäänkin kelloja kohti kesää! Jei!

Toivottavasti kevät toisi omalle osalleni myös paljon inspiratiota tämän blogin suhteen, sillä vaikka osittain unohdinkin blogini olemassa olon tässä tämän tauon aikana, on minulla hetkittäin ollut myös ikävä tätä touhua. 

Palataan toivottavasti pian taas astialle!

Heipat hetkeksi :)

♥:llä Ankka