perjantai 31. joulukuuta 2010

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joulu vietetty

Joulun pyhistä on selvitty ja paluu arkeen on jo pitkällä. En taaskaan ole ehtinyt päivttelemään blogia kovinkaan ahkerasti, mutta ehkäpä asia korjaantuu jossain vaiheessa. Tässä kuitenkin Joulun tunnelmia:

Vietin tosiaan Joulua vanhempieni luona perinteisin menoin. Torstaina kun saavuin vanhemmilleni olivat jo joulutohinnat täydessä käynnissä keittiössä; laatikoita valmisteltiin, rosollin ainekset pilkottiin, kinkku valmisteltiin paistamista varten ja tuoksu oli tietenkin hurmaava.

Perinteeseemme kuuluu, että joulukuusi koristellaan aatonaattona, niin myös tänäkin jouluna. Koristellimme kuusen yhdessä veljeni kanssa, ja täytyy kyllä sanoa että siitä tuli todella upea. Veljeni oli löytänyt juuri sopivan kuusen saliimme. Kuusta koristellessamme kuuntelimme perinteeseen kuuluvaa joulumusiikkia C-kasetilta. Sama kasetti soi joka aatonaatto, ja sitä kunnellessa syntyy se oikea joulufiilis. Taidettiin kuunnella kasetti ainakin kahteen ellei jopa kolmeen kertaan läpi :D










Kun kuusi oli saatu koristeltua ja suurin osa laatikoista esipasiettua, oli kinkun vuoro siirtyä uuniin.



Aatonaaton ja aaton välisenä yönä oli melko kylmä (kellon aika on väärä, se näyttää kesäaikaa :D).



Kun kinkku oli saatu uuniin ja "lapset" nukkumaan, aloittivat vanhempani lahjojen paketoimisen. Aatoamuna, kun heräsimme ja tulimme alakertaan, oli kuusen alle ilmestynyt suuri määrä lahjoja.







Edellisessä postauksessa olin virheellisesti kirjoittanut, että söisimme joulupuurun vasta joulukirkon jälkeen. Todellisuudessa söimme puuron aamupäivällä ennen hautausmaille ja kirkkoon lähtöä. Turusta julistetun Joulurauhan kuuntelimme autossa (perinteisesti) matkalla Hämeenlinnaan. Ensin kävimme siis Hämeenlinnan hautausmaalla viemässä kynttilöitä haudoille, sitten joulukirkkoon ja sen jälkeen Janakkalan hautausmaalle. Kun pääsimme takaisin kotiin keitimme ensin glögit lämmikkeeksi. Hieman myöhemmin joimme kupposet kahvia ja söimme joulutorttuja, samalla odottaen jännittyneesti että kello tulisi kolme. Kolmelta saimme sitten "kello kolmen pakettimme". Ehkä arvaattekin, mitä paketista kuoriutui ;)



Kun "kello kolmen pakettit" oli avattu aloimme valmistautumaan iltaa varten, lautasliinat silitettiin, pöytä katettiin ja autoimme äitiä keittiössä.



Siirryimme illallispöytään noin seitsemän aikaan ja herkuttelimme pitkän kaavan mukaan. Noin yhdeksän aikoihin siirryimme kuusen läheisyyteen jakamaan lahjoja. Ilta menikin siinä rattoisasti lahjoja avaten ja jutellen. Yöpuulle taisimme siirtyä vasta lähempänä puolta kolmea. Oli kertakaikkiaan aivan ihana Joulu.

Lahjoistani sen verran, että sain kaikkea tarpeellista. Esittelen ehkä osan niistä myöhemmin erillisessä postauksessa.

Toivottavasti teilläkin oli ihana ja rauhallinen Joulu! :)

perjantai 24. joulukuuta 2010

torstai 23. joulukuuta 2010

Kello kolmen paketti

Huomenna se koittaa, kauan odotettu Joulu! :) Ihanaa taas päästä herkuttelemaan jouluruuilla; laatikoilla, kinkulla, muikunmädillä, graavilohella, rosollilla. Tänä Jouluna tarjolla on myös ilmeisesti kalkkunaa. Jotain uutta siis perinteisten joukkoon :)

Jouluaatto menee varmasti aika pitkälle vanhan kaavan mukaan; Aamupalan jälkeen hautausmaiden kautta joulukirkkoon, jonka jälkeen kotona odottaa riisipuuro ja "kello kolmen paketti". Kuuden-seitsemän aikaan istuudutaan ruokapöytään nauttimaan jouluilllallinen, tietenkin pitkän kaavan mukaan. Ehkä siinä yhdeksän aikaan siirrymme kuusen läheisyyteen juomaan kahvia ja syömään torttuja, ja siinä samalla äiti aloittaa lahjojen jakamisen. Yksi kerrallaan avataan ja ihastellaan saatuja lahjoja. Odotan niin huomista päivää! Olo on kuin pienellä lapsella, mutta ehkäpä jouluna aikuistakin saa lapsettaa.

Joku saattaa ehkä hieman ihmetellä tuota otsikossakin olevaa "kello kolmen pakettia". Tämä perinne tulee lapsuudestani (ja jos ihan oikein muistan niin jo äitini lapsuudesta) kun lapset eivät millään malttaneet odottaa iltaan, että pääsisivät avaamaan lahjojaan. Jotta lapsilla into säilyisi iltaan asti (perheessäni on aina ollut tapana jakaa lahjat vasta illalla), antoivat vanhampani meille laspsille kello kolmelta ensimmäisen paketin. Yleensä tämä paketti oli pieni ja saattoi sisältää villasukat tai jonkun pienen lelun. Nyt aikuisiällä, kun traditio vielä jatkuu, olemme saaneet (täällä blogissanikin esittelemäni) Kalevala korun joulukoristeet. Odotan siis kuin kuuta nousevaa huomista "kello kolmen pakettia", koska toivon niin saavani jälleen tuon Kalevala korun joulukoristeen.

Kohta lähdenkin tästä Joulun viettoon ja haluankin toivottaa kaikille blogini lukijoille


Ihanaa ja Rauhallista Joulun Aikaa!


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

5 yötä Jouluun on

Tänään on 4. adventti. Tarkoitus oli, että olisin viettänyt sen porukoilla piparkakkuja leipoen, mutta täällä minä vielä kotona istuskelen ja kirjoittelen tätä.



Siskoni on lähdössä tänään illemmalla takaisin Turkuun, ja ennen sitä olisi tarkoitus käydä ulkona syömässä. Koska sisko ottaa bussin täältä Hämeenlinnasta, ei ollut mitään järkeä, että joku kotoa olisi tullut hakemaan minua jo aikaisemmin päivällä. Turhaa edes takaisin suhaamista, joten päätettiin, että liityn joukkoon iloiseen ravintolassa.

Toisaalta ihan hyvä näin, sillä sain vietyä kummilasten joulupaketit postiin (ai miten niin olen hieman myöhässä?! ;)) Toinen kummilapsistani asuu Ruotsissa, joten meni hieman viime tippaan paketin postitus, mutta postitäti vakuutteli, että paketti kyllä ehtisi Jouluksi perille.

Vaikka en nyt päivällä ollutkaan porukoilla, olisi minun kuitenkin tarkoitus mennä heille yöksi tänään. Huomenna olisi niin mahdottoman aikainen herätys, että ajattelin lähteä äidin kyydissä töihin. Saan nukkua ruhtinaallisen tunnin pidempään, kuin jos täältä Hämeenlinnasta lähtisin junalla :) Ja koska vietän Joulun vanhemmillani, ajattelin kiikuttaa kaikki lahjani porukoille jo tänään.

Lahjat ovat siirtyneet kuusen alta paperikassiin ja matkaavat kohta porukoilleni :)

lauantai 18. joulukuuta 2010

Pikkujoulut juhlittu

Eilen juhlittiin työpaikkani pikkujouluja. Oli ihan huippu ilta, mutta tänään on jostain kumman syystä ollut veto hieman pois. Se saatta ehkä johtua siitä, että sain pääni tyynyn vasta lähemmäs puoli kuusi aamulla. Juhlien jälkipuinti oli pakollinen ennen nukkumaan menoa, joten siksi nukkumaan meno "hieman" venähti.

Taidan olla liian väsynyt kirjoittelemaan enempää, joten taidan mennä pötköttelemään.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

3. adventti


Tänään on 3. adventti, enää 12 yötä jouluun.

Kuusen allekin on jo ilmestynyt lahjoja. Muutamat lahjat ovat vielä hankkimatta, mutta eiköhän nekin saada pukin konttiin ajoissa. Onhan tässä vielä jouluun aikaa ;)


lauantai 11. joulukuuta 2010

Päivänsankari

11.12.2001 syntyi pienen pieni koiranpentu, joka sai kasvattajalta nimekseen Misty Clan Michelle-Odette. Pikkuinen painoi syntyessään vain 90 grammaa ja oli koko pentueen pienin. Nopeasti pikkuinen sai kuitenkin painoa lisää vaikka saikin taistella veljiensä ja siskojensa kanssa äidinmaidosta, pieni kuin usein jäi toisten jalkoihin.

3.3.2002 tuo pienen pieni neiti sai uuden kodin Janakkalasta. Neiti oli myös saanut kasvattajaltaan kutsumanimen, jolla neiti tänä päiväkin tunnetaan. Emma kotiutui nopeasti ja tuli heti hyvin toimeen perheen kahden muun koiran kanssa. Lillistä tuli Emmalle äitihahmo ja Pepistä Emman paras kaveri.

Tänään Emma täyttää 9 vuotta. ONNEA EMMA <3

Virallinen 9-vuotiskuva

tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä

Eilen vietettiin itsenäisyyspäivää. Telkkarista seurasimme tuttuun tapaan Linnan Juhlia samalla kuin siemailimme Moët -samppanjaa. Ja tottakai ikkunoihin oli laitettu kynttilät.


Tänään tämä tyttö viettääkin sitten saikkupäivää. Heräsin eilen aamulla kurkkukipuun. Fiksuna tyttönä aloitin heti Panadol Hotin juomisen ja kurkkukipu hellittikin koko päiväksi. Illalla sitten kun katselimme Linnan Juhlia alkoi koko kropassa armoton särky, ihan jokaista lihasta ja jäsentä särki. Yöllä nousikin sitten kuume, joka sahasi edes takaisin koko yön; välillä hikoilin ja välillä palelin. Aamulla herätessäni mittasin kuumeen ja olihan sitä rapiat 37 astetta. Tänään olen siis viettänyt tiiviisti aikaa peiton alla ja lämmintä juoden. Toivottavasti tämä flunssa ja kuume hellittäisi pian.

perjantai 3. joulukuuta 2010

3 luukkua

Olen ollut sunnuntaista lähtien vanhempieni luona koiravahtina. Kävin tiistaina kotona katsomassa, että kaikki on OK (lähinnä että kuusi on vielä pystyssä ja antamassa sille lisää vettä) sekä tarkistamassa postin. Tarkoitus oli myös ottaa adventtikalenteri sekä kalenterikynttilä mukaan vanhemmilleni, mutta arvatkaa vain muistinko ottaa ne matkaan?! No tänään olikin sitten astetta kivempi päivä (kun vihdoin pääsin kotiin); sain avata kolme luukkua kerralla :)



Kalenterikynttilän polttaminen onkin sitten asia erikseen, sehän saisi palaa 24/7 jotta saisin sen poltettua oikean päivän kohdalle, mutta ehkäpä se jossain vaiheessa tapahtuu :)



Huomenna pääsen kampaajalle. Kampaajalla käynti on aina niin piristävää, vaikka kyseessä ei olisi muuta kuin hiusten leikkaus. Itse ajattelin tosin kyllä taas laittaa hieman väriä ja leikkauttaa kuivat latvat veks. Lisäksi, jos kampaajallani vain on aikaa, olisi tarkoitus saada juhlakampaus iltaa varten.

Huomennahan siis ovat ensimmäiset pikkujoulupirskeet tiedossa. Oikeastaan kyseessä on entisen esimieheni tyttären valmistujaiset, mutta koska ne ovat tähän aikaan vuodesta voi niitä mielestäni ihan yhtä hyvin kutsua pikkujoulupirskeiksi ;)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Löysin!

Eilen olin tosiaan hieman joululahjaostoksilla Helsingissä. Joululahjaostosten lisäksi tarkoituksena oli myös löytää pikkumusta. Ja kuten otsikosta voi päätellä, niin löysin pikkumustan itselleni. 

Tehtävä oli yllättävänkin helppo. Suuntasin ensimmäisenä Stockmannille, koska siellä on melkoisen laaja valikoima. Ja Stockmanniltahan minä sitten oman pikkumustani löysinkin. Ennenkuin se oikea löyti niin sovitin vain yhtä, Tommy Hilfigerin, pikkumustaa, joka ei kuitenkaan oikein istunut päälläni. Kiertelin hetken naisten osastolla silmät suurina, ettei vaan mikään potentiaalinen mekko menisi sivusuun. Ja siellä se sitten minua odotteli Ril's:n osastolla. Mikä parasta, mekko oli kanta-asiakastarjouksessa, joten hintakaan ei ollut sydäntäriipivä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tosin pelkäsin, että kun sovittaisin mekkoa se ei kuitenkaan sopisi minulle. Mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Se oli täydellinen päällä. Ja kohtalomme oli sinetöity.

Alla oleva kuva ei päästä pikkumustaa oikeuksiinsa, mutta siitä saa jonkinlaisen kuvan siitä minkälainen mekko on kyseessä. Parempaa kuvaa on ehkä luvassa myöhemmin ;)

Kuva lainattu.

Nyt kun on pikkumusta hankittu voi alkaa toden teolla odottamaan tulevia juhlia, ensimmäisethän ovat jo tulevana viikonloppuna.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Karvaista ja lämmintä

Kävi eilen pyörähtämässä kaupungilla, tarkoituksena löytää se pikkumusta. Kiertelin siis taas Hämeenlinnan liikkeitä siinä toivossa, että edellisen kerran jälkeen rekkeihin olisi ilmestynyt se täydellinen mekko. Noh, kaksi löytyi, mutta en kuitenkaan vielä osannut tehdä päätöstä, osittain syy on se että ajattelin tänään lähteä pääkaupunkiin joululahjaostoksille ja samalla katsastaa Hesan tarjonnan.

Koska en vielä kotiuttanut pikkumustaa, ajattelin että voisin piristää itseäni jollain muulla kivalla. Ostoslistallani on jo pidemmän aikaa ollut lämpimät talvikengät, jotta pikku varpaani eivät palelisi kun kävelen pakkasessa juna-asemalle ja kotiin. Päädyin siis K-Kenkään silmäilemään heidän tarjontaansa. Ja mitä silmiini osuikaan!? Aivan ihanat mustat turkiskengät! Ja nehän lähtivät kanssani kotiin :)

Näillä kelpaa tallustaa niin junalle kuin juhliinkin. I'm in love! 

lauantai 27. marraskuuta 2010

1. adventti

Tänä viikonloppuna on pikkujoulu ja sunnuntaina on 1. adventti. Sen kunniaksi olenkin tänään koristellut kotini joulun odotusta varten. Minä olen aina ollut jouluihminen ja rakastan sitä, että pääsee koristelemaan kotia joulua varten.

Valmistautuminen jouluun alkoi keittiön verhojen vaihtamisella. Jouluksi keittiön verhot vaihtuvat vaaleista punaisiksi. Keittiön ikkuna saa myös lisää ilmettä Usko, Toivo ja Rakkaus -lyhdyistä.




Verhojen lisäksi keittiön pöytäliina on vaihtunut joulunpunaiseksi. Myös Kivi -tuikut ja tontut koristavat pöytää.



Olohuoneessa verhot pysyvät ennallaan, mutta ikkunaan pääsee roikkumaan sydänvalo. Olohuone saa myös tunnelmaa pikkujoulukuusesta ja muista jouluaiheisista koristeista.





Makuuhuoneen ikkunaan lisätään myös joulukynttelikkö ikkunaan.



Eteisen lipasto on myös saanut jouluisen ilmeen:



Tärkein jouluesine taitaa kuitenkin olla adventtikynttelikkö, jossa palaa aina kuin mahdollista kynttilä/kynttilöitä riippuen siitä monesko adventtipäivä on menossa. Vielä kynttelikössä ei pala yhtään kynttilää, mutta huomenna sytytän ensimmäisen :)



Minulta löytyy tietenkin myös adventtikalenteri sekä kalenterikynttilä :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Laivashoppailut

Reilu viikko sitten tosiaan kotiudun pikkujouluristeilyltämme, enkä ole kiireiden vuoksi ehtinyt vielä täällä esittelemään mitä kaikkea mukaan lähti laivan kaupoista. Varsinaista Tax Free -kauppaahan ei Tallinnan laivoilla ole, mutta heiman halvemmalla sieltä kuiten kosmetiikkaa irtosi ja muutama viinipullo pikkujouluihin.

Ostoslistaa -postauksessa listasinkin joitain mitä halusin laivalta ostaa. Tuolta listalta ostinkin Viktor & Rolf:in Flower Bomb -tuoksun, Cliniquen puuterin sekä Masi Campofiorin Ripasso punaviiniä. Lanson:n samppanja jäi tällä kertaa ostamatta, mutta sen sijaan kotiutin Diorin luomiväripaletin, Lumenen primerin, Cliniquen kasvosaippuan ja isälle Isänpäivälahjaksi Moët:n samppanjaa.


tiistai 23. marraskuuta 2010

Pikkumustan metsästys

Minulla on joulukuussa kaksi tilaisuutta joihin tarvitsisin pikkumustan; yhdet valmistujaiset ja uuden työpaikan pikkujoulut. Tai no, oikeastaan en tarvitsisi, sillä kumpaankaan tilaisuuteen ei ole tullut mitään virallista dress codea, mutta mielestäni tilaisuuksien luonteet kuitenkin ovat sellaiset, että pikkumusta olisi paras vaihtoehto ja mikäs onkaan sen kivempaa kuin shoppailu. Niin, ja pikkumustaa on niin helppo käyttää ja se on helposti muunneltavissa eri asusteiden kanssa.

Ainoa "pieni" miinus koko hommassa on se, etten tunnu löytävän sellaista pikkumustaa jonka kelpuuttaisin vaatekaappiini. Pikkumustia on liikeet täynnä tällä hetkellä sattuneesta syystä, onhan pikkujoulukausi kuumimmillaan, mutta siitä huolimatta en ole vielä löytänyt sitä omaani.

Yksi syy siihen, ettei mekkoa ole vielä löytynyt voi piileä siinä, että Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa tarjonta ei ehkä ihan vastaa sitä mitä jossain isommassa kaupungissa. Ja Helsingissä en ole juurikaan vielä ehtinyt pikkumustia metsästää.

Kohta alkaa jo olemaan kiire mekon löytämisen suhteen, sillä enismmäinen tilaisuus jossa pikkumustaa tarvitsisin on 4.12.

Tämä Karen Millenin pikkumusta, joka henkii 50-lukua, olisi täydellinen


Kuva lainattu täältä.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Lapin taika

Rakas Joulupukki -postauksessa kerroin joululahjatoiveistani. Toiveista jäi kuitenkin pois muutama, ja ihan tarkoituksella, sillä halusin tehdä näistä ihan oman postauksen.

Kalevala Korulla on oma joulukoristesarja, johon tulee joka vuosi uusi joulukoriste. Joulukoristeet ovat keräilykappaleita, joihin lyödään näkyviin vuosileima, ja ovat myynnissä vain rajoitetun ajan.

Sain ensimmäisen Kalevala Korun joulukoristeen vuonna 2005 mummultani. Nyt minulta löytyy kolme joulukoristetta. Välistä puuttuvat vuosien 2006 ja 2007 koristeet ja tietenkin tämän vuoden koriste.

Vuoden 2010 joulukoristetta kuvaillaan Kalveala Korun sivuilla seuraavasti:

On vuoden pimein aika, ympärillä yö ja nietokset. Porotokka jolkottelee läpi lumen. Taivaalla leiskuvat salaperäiset revontulet, ketunhännän huiskimat.
Nuotion kajossa Lapin kaamos hehkuu omaa henkeään. Pohjanpalo yötaivaalla, kaartuvat poronsarvet, paukkuva pakkanen. Samaa henkeä kätkeytyy myös Kalevala Korun tämän vuoden joulukoristeeseen. Tulen kultaa, kaamoksen sinisyyttä – niiden kimmellyksessä mieli siirtyy arjesta joulun maailmaan: lämpöön, rauhoittumiseen ja yhdessäoloon, oli se sitten yössä nuotion ympärillä tai kotona takkatulen loimussa.
Kultaseppä Marja Arola on koonnut Lapin kultahippujen taianomaisuuden Lapin taika -joulukoristeeseen, joka välittää joulun salaisuuden ja sen tunnelman, kun löytää jotain erikoista ja pysyvää arjen ja pimeyden keskeltä.

Vuoden 2010 Kalevala Korun joulukoriste

Vuoden 2010 Kalevala Korun joulukoriste on siis yksi joululahjatoiveistani ja ehkä yksi niistä tärkeimmistä. Sen lisäksi toivon myös vuosien 2006 ja 2007 koristeita, jos niitä vain enää saa mistään.

Kuvassa vasemmalla vuoden 2007, keskellä vuoden 2006 ja oikealla vuoden 2005 Kalevala Korun joulukoristeet



Kuvat lainattu täältä ja täältä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Rakas Joulupukki

Olen mielestäni ollut todella kiltti tänä vuonna. Tässä tuleekin muutama vinkki siitä, mitä toivoisin saavani joululahjaksi.

Aarikalta toivoisin Ruustinna kynttilänjalkaa ja Keisarinna tarjoiluvatia, molemmat valkoisina.

Täydennystä Alt Luxemburg -sarjaan

Uudet Shepherd -kelsitossut

Aino Aalto juomalaseja 33 cl, kirkkaana

Täydennystä Tapio -lasistooni, muun muassa viinilaseja ja snapsilaseja

Siinäpä päällimmäiset toiveeni. Toiveita olisi toki rutkasti lisää, mutta nämä ovat ne mitä ehkä kaikkein eniten toivon.



Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä, täältä.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Hemma!

Tämä tyttö on nyt kotiutunut pikkujouluristeilyltä. Tämän kummallisempaa postausta en nyt tällä kertaa ajatellut kirjoittaa.Myöhemmin tällä viikolla tulee muun muassa pieni shoppailusaldo -postaus.

Nyt tämä tyttö menee peiton alle ja herää toivoittavasti huomenna virkeänä uuteen työviikkoon. Paljon jännää ja uutta on taas luvassa :)

Tässä risteilymme tunnari:

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Ostoslistaa

Kuten mainitsin aikaisemmin olen piakkoin lähdössä pikkujouluristeilylle ihanien tyttöjen kanssa. Kyseessä on 22 tunnin risteily Helsingistä Tallinaan Baltic Princess -laivalla. Tätä risteilyä on odotettu jo edellisen pikkujouluristeilyn päätyttyä. Ihanaa päästä ihan tyttöjen kesken risteilemään, nauttimaan toistemme seurasta, syömään hyvin, juomaan hyvin, tanssimaan ja juoruamaan. Eli siis perus tyttöjen juttuja :)

Sen lisäksi, että odotan kaikkea yllä mainittua odotan myös shoppailua laivalla, lähinnä hajuvesi- kosmetiikkashoppailua. Ostoslistalla on muun muassa uusi hajuvesi, puuteri ja meikkivoide. Näiden lisäksi haluaisin ostaa muutaman punkkupullon ja samppanjaa.

Hajuveden osalta valinta on jo melko varma. Olen jo pitkään havitellut Viktor & Rolf:n Flowerbomb -hajuveden perään, joten se taitaa päätyä ostoskoriin tällä risteilyllä.

Kuva täältä.


Puuterin osalta valinta on myöskin jo tehty. Olen jo vuosikausia käyttänyt Cliniquen Stay-Matte Sheer Pressed Powder:a ja se lähtee mukaan tälläkin kertaa. 

Kuva täältä.

Meikkivoiteen suhteen onkin sitten kysymysmerkkejä. Olen tähän menessä käyttänyt monta eri merkkiä ja viimesin on Lumenen Hydra Drops, jonka valmistus on lopetettu. Joten nyt pitäisi löytää joku hyvä tämän Lumenen tilalle, johon olen ollut todella tyytyväinen.

Viineistä ehdoton on Masi Campofiorin Ripasso ja samppanjasta Lanson Rosé.

Kuvat täältä ja täältä.

Eli luultavaimmin tälläistä löytyy tämän tytön ostoskasseista kun kotiutuu risteilyltä :)

AddThis

Related Posts with Thumbnails